Sana
käsityöläisyydestä
Puutuotteiden
sarjavalmistuksessa jatkuu kehitys yhä suurempiin
valmistusmääriin aina vain
vähälukuisemman työvoiman avulla.
Tuotteet
köyhtyvät sisällöllisesti ja on
syntynyt kasvava kysyntä käsin tehdyille tuotteille.
Niitä valmistetaan kehitysmaissa ja
myydään
valtavina määrinä ja halvalla tavarataloissa
ja huonekalukaupoissa. Uskon, että myös
kehitysmaiden ihmiset
pyrkivät
työ- ja elinoloihin, joita me pidämme itsellemme
kohtuullisina. Ja kun he onnistuvat
pyrkimyksissään,
he eivät
enää suostu orjuuttaviin töihin, kuten emme
mekään enää ole suostuneet
vuosikymmeniin.
Silloin he valmistavat
käsityötuotteet itselleen ja mekin taas itsellemme,
koska käsityötuotteiden luontevimmat
ja
järkevimmät markkinat ovat
lähiympäristössä.
Tähän
perustuu optimismini käsityön
tulevaisuuteen.
ETUSIVULLE